Väriä elämään

Ei uskoisi, että yllä oleva kuva on otettu syyskuussa. Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, ei myöskään uskoisi olevan tammikuun puoliväli. Tällä viikolla sain vihdoin päätökseen syksyn pihatyöt haravointia ja kukkapenkkien siistimistä myöten. Aurinko paistoi ja linnut lirkutti, tuntui keväältä. Tänään taas ihan loppusyksyltä valkoisenharmaine taivaineen ja tihkusateineen. Vuodenajat ovat sekaisin. Onneksi mielensisäinen vuodenaika voi olla …

Uuden vuosikymmenen uudet tuulet

Wuhuu, uusi vuosikymmen on alkanut hienosti. Kontrasti kymmenen vuoden takaiseen on valtava. Ehkä on niin, että ihmisen on elettävä yli 40 vuotta ennenkuin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää millainen on ihmisenä ja mikä elämässä on tärkeää. Kontrasti on merkittävä myös vuoden takaiseen, joka on hämmästyttävää. Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty missä olen nyt, olisin kuvaillut hyvin …