Positiivisen pedagogiikan kulmakivet ovat osallisuus, vahvuudet ja myönteiset tunteet.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 3
Suomalaisessa yhteiskunnassa elää edelleen yksin pärjäämisen eetos, vaikka tutkimustulokset puhuvat puolestaan: yhdessä toimivat ihmiset ovat tyytyväisempiä ja terveempiä.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 2
Vaikka Suomi on muutamana viime vuonna rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi, ja elämässämme olisi lähtökohtaisesti asiat hyvin, voimme aina pyrkiä kohti hyvinvointia.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 1
Työhyvinvointi ei ole pelkästään pahoinvoinnin puuttumista, vaan aktiivista huomion kiinnittämistä työhyvinvointia tukeviin asioihin.
Positiivinen oppilaitos ja – opettajuus mahdollistavat pedagogisen hyvinvoinnin
Positiivisuuden tulee olla periaatteena organisaation jokaisella tasolla johtamisesta työyhteisöön, pedagogiikkaan ja opettajuuteen, jotta pedagoginen hyvinvointi mahdollistuu.
Myönteiset käytänteet ovat positiivisen organisaation moottori
PRIDE-teoria ei anna työyhteisöille ja esimiehille valmiita vastauksia ja toimintaohjeita, vaan se auttaa tarkastelemaan jo olemassa olevia käytänteitä ja sitä voidaan käyttää toiminnan arvioinnin apuvälineenä.
Vahvuudet auttavat myönteiselle kehälle
Organisaatioissa, joissa henkilöstö voi hyödyntää vahvuuksiaan työssä, on lähes puolet parempi tuottavuus, asiakasuskollisuus ja työhön sitoutuminen! Silti noin 70% suomalaisista työntekijöistä kokee, ettei vahvuuksia hyödynnetä työelämässä.
Oppiminen, osaaminen ja onnistuminen mahdollistuvat vuorovaikutuksessa
Myönteiset tunteet ja myönteinen ilmapiiri syntyvät vuorovaikutuksessa, jossa jokainen tulee kuulluksi ja jokaisen näkemys on tärkeä.
Positiivinen ja hyvinvointi ovat päivän sanat
Pedagoginen hyvinvointi rakentuu opettajan ja oppijoiden vuorovaikutuksessa ja positiivisissa tunnekokemuksissa.