Siitä onkin kulunut yli puoli vuotta, kun viimeksi olen tänne blogiin kirjoittanut. Puolen vuoden aikana ehtii tapahtua paljon, olen mm. siirtynyt osatyökyvyttömyyseläkkeelle pitkäaikaisen sairauden takia, aloittanut osa-aikaisen työn erityisen tuen asiantuntijana Ammattiopisto Spesian asiantuntijapalveluissa ja sen myötä vähentänyt töitä oman yrityksen kautta. Syksyn jälkeen en ole enää ottanut vastaan uusia työtilauksia yrittäjänä, mutta joitakin pitkäaikaisia töitä on edelleen kesken.
Uuden työn myötä olen saanut mahdollisuuden toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni kouluttautua neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Koen koulutuksen vahvistavan ohjaus- ja menetelmäosaamistani vaativaa erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden parissa. Nepsy-valmentajakoulutukseen sisältyy myös itsereflektiota sekä omien vahvuuksien ja kehittymisen tarkastelua, jota ajattelin kerätä tänne blogiin. Haluan samalla osallistua Vahvuuttamon #minunvoimakehäni -kampanjaan, jonka tarkoituksena on nostaa tietoisuuteen vahvuuksien moninaisuutta, joten tässä minun voimakehäni ja vahvuustarinani.

”Vuosien varrella olen tehnyt VIA-luonteenvahvuuskartoituksen useita kertoja eri yhteyksissä. Kolme muuttumatonta ydinvahvuuttani kautta aikojen ovat olleet rehellisyys, reiluus ja sinnikkyys, jotka tunnistan itsessäni hyvin. Juuri sellainen olen ja olen aina ollut: aito, suorapuheinen, periksiantamaton ja heikomman puolella. Toisaalta minusta löytyy myös rakastava, ystävällinen ja kiitollinen puoli, joka näkyy läsnäolona ja myönteisyytenä. Olenkin samaan aikaan herkkä ja pohdiskeleva sekä vahva ja aikaansaava.
Vakava sairastuminen 12 vuotta sitten ja muut elämän kivikot ovat muokanneet minua ihmisenä. Arvoni ovat kirkkaat, joten minun on helppo suunnistaa niiden mukaan. Resurssini puolestaan pitävät minut tasapainossa, oli tuuli kuinka navakkaa tahansa. Valintoja tehdessäni kaivan esille arvokompassini ja resurssireppuni, ja tarkastelen vaihtoehtoja niiden avulla, jolloin koen olevani aina oikealla polulla. Omien polkujen kulkemisen lisäksi taidan olla ikuinen opiskelija, vaikkei voimakehältäni oppimisen iloa löydykään. Minulla on kyky saada itseni kiinnostumaan, innostumaan ja motivoitumaan uusista asioista, mikä tekee elämästä mielenkiintoista (ja joskus myös kiireistä).
Olen aiemmin määrittänyt itseäni pitkälti ammatillisen osaamisen, työelämätaitojen ja tekemisen perusteella. Sairastumisen jälkeen luulin pitkään, että ainoa jäljellä oleva vahvuuteni on sinnikkyys. Laaja vahvuusnäkemys todellakin laajensi ajatteluani, sillä voimakehätyöskentelyn avulla ymmärsin, että minulla on lukematon määrä vahvuuksia kiinnostuksen kohteista resursseihin, arvoihin ja temperamenttipiirteisiin, vaikken tekisi mitään erityistä. Tämän saman siemenen yritän istuttaa kaikkiin kohtaamiini ihmisiin. Meissä on olemassa kaikki potentiaali, olemme hyviä ja riittäviä.
Omalla voimakehälläni olen hyvin levänneenä, kiireettömänä, luonnon tai perheen keskellä. Käsissä on kahvikuppi, mielenkiintoinen kirja, käsityö, sienikori tai multaa. On aikaa kuulla omat ja muiden ajatukset, olla läsnä ja keskustella. Merkityksellinen työhetki opiskelijoiden tai työtovereiden kanssa pitää myös sisällään kiireettömyyden, läsnäolon ja keskusteluyhteyden sekä toiminnan, ajatuksen tai idean kehittymisen. Vaikka tällä hetkellä koen enimmäkseen olevani omalla voimakehälläni, opettelen edelleen vaalimaan elämän eri osa-alueiden tasapainoa sekä lepoa ja palautumista.” #voimakehä #minunvoimakehäni
Nepsy-valmentajakoulutuksen vahvuustehtävään sisältyy myös mielenkiintoinen osio, jossa vahvuuspalautetta pyydetään omalta työyhteisöltä. Loin sitä varten maksuttoman AnswerGarden-alustan, jonne työtoverini saivat käydä nimettömänä antamassa palautetta, katso kuva alla. Työtovereiden palaute ilahduttaa ja lämmittää sydäntäni, ja vaikka emme kaikkien kanssa vielä tunnekaan toisiamme kovin hyvin, saati ole tavanneet kasvokkain, tunnistan itseni palautteesta! Täytyy kuitenkin muistaa, että tämän palautteen tarkoitus on nimenomaan keskittyä vahvuuksiin, ei kehittymisen kohteisiin, eli työtoverini ovat pohtineet ominaisuuksiani vahvuussilmälasien läpi.

Vaikka itse työskentelen mm. vahvuusaiheiden parissa, tulee omiin vahvuuksiin paneuduttua harvemmin. Kannustankin pohtimaan niitä säännöllisesti, sillä itse huomasin voimaantuvani VIA-kartoituksen, työyhteisön vahvuuspalautteen ja oman voimakehätyöskentelyn äärellä. Sain kirkastettua itselleni, millainen ihminen ja työntekijä olen, miksi teen tätä työtä ja miksi se on merkityksellistä. Vahvuustyöskentely myös vahvisti luottamustani omaan ammatilliseen osaamiseeni sairauden aiheuttamista haasteista huolimatta. Odotan jo innolla seuraavia koulutuspäiviä sekä muiden vahvuustarinoita #minunvoimakehäni -kampanjassa.
Aurinkoisin kevätterveisin Maria