Positiivisen pedagogiikan kulmakivet ovat osallisuus, vahvuudet ja myönteiset tunteet.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 3
Suomalaisessa yhteiskunnassa elää edelleen yksin pärjäämisen eetos, vaikka tutkimustulokset puhuvat puolestaan: yhdessä toimivat ihmiset ovat tyytyväisempiä ja terveempiä.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 2
Vaikka Suomi on muutamana viime vuonna rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi, ja elämässämme olisi lähtökohtaisesti asiat hyvin, voimme aina pyrkiä kohti hyvinvointia.
Työhyvinvointia positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan työkaluin OSA 1
Työhyvinvointi ei ole pelkästään pahoinvoinnin puuttumista, vaan aktiivista huomion kiinnittämistä työhyvinvointia tukeviin asioihin.
VAHVUUSVINKKI 24: INNOSTUS
On yksi emotionaalisista vahvuuksista, joita tarvitset päämääriesi saavuttamiseen ja vastarinnan kohtaamiseen. Innostuksella on valtava voima! Se vie eteenpäin, auttaa tarttumaan toimeen ja saavuttamaan tavoitteita. Innostusta löytyy työn imusta, flow’sta, sisäisestä motivaatiosta ja merkityksellisyyden kokemuksesta. Se vahvistaa voimavarojamme ja resilienssiämme, antaa energiaa ja vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme. Innostus myös tarttuu helposti muihin ja virittää toimimaan aktiivisella ja …
VAHVUUSVINKKI 23: HENKISYYS
On yksi henkisistä vahvuuksista, joiden avulla voit kokea yhteyttä maailmankaikkeuteen. Henkisyys tuo elämään turvaa ja jatkuvuutta ja ohjaa valintoja, mutta luonteenvahvuutena se on hieman haastava käsiteltävä, ainakin itselleni. Henkisyys tarkoittaa hengellisyyttä, uskonnollisuutta, elämän merkityksellisyyden kokemusta ja elämää kannattelevia henkisiä voimavaroja. Se on kokemusta siitä, että olemme osa jotain suurempaa kokonaisuutta ja että elämällä on tarkoitus. …
VAHVUUSVINKKI 22: HUUMORI
On yksi henkisistä vahvuuksista, joiden avulla voit kokea yhteyttä maailmankaikkeuteen. Huumori on arvostettu vahvuus, joka yhdistää ihmisiä ja parantaa terveyttä. Sen sanotaan jopa pidentävän ikää. Huumorintaju on sekoitus sosiaalista älykkyyttä, myönteistä elämänasennetta ja kykyä nauraa ja vitsailla. Huumorintajuisilla ihmisillä ajatellaan usein olevan hyvä itseluottamus, mutta huumorilla voi peittää myös epävarmuutta. Huumori on ydinvahvuutesi, jos pidät …
VAHVUUSVINKKI 21: ARVIOINTIKYKY
On yksi kognitiivisista vahvuuksista, joita tarvitset tiedon hankkimiseen ja käyttämiseen. Kognitiiviset vahvuudet myös mahdollistavat muiden hyveiden toteuttamista. Arviointikyky auttaa näkemään kokonaiskuvan, tekemään hyvä päätöksiä ja pysymään niissä sekä torjumaan valheellista ja virheellistä tietoa. Sen käyttö lisää joustavuutta ja toipumista muutoksissa ja haastavissa tilanteissa, sillä se auttaa näkemään vaihtoehtoja. Arviointikyky on ydinvahvuutesi, jos teet päätöksiä huolella …
Huijarisyndrooma
Mothers in Business (MIB) - yhdistys järjesti 2.3.2021 verkkotilaisuuden, jonka aiheena oli huijarisyndrooma ja vahvuudet. Sain kunnian olla puhujana tässä tilaisuudessa, jossa käsiteltiin meille monelle tuttua ja kuormittavaa ilmiötä. ”Huijarisyndrooma tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on menestyvä ja ulkoisesti hyvässä asemassa, mutta pelkää paljastuvansa huijariksi.” Mari Järvinen, psykologi Työterveyslaitos "On suunnaton häpeä, jos muut tajuavat, miten …
VAHVUUSVINKKI 20: REILUUS
Kuuluu oikeudenmukaisuuden hyveeseen ja lukeutuu vahvuuksiin, joita tarvitaan yhteisössä elämiseen. Reiluus on oikeudenmukaista käyttäytymistä ja ymmärrystä siitä mikä on oikein ja väärin. Se kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja lisää sekä omaa että muiden hyvinvointia. Reiluus on ydinvahvuutesi, jos kohtelet kaikkia tasapuolisesti, haluat kaikkien saavan mahdollisuuden ja ajattelet meidän olevan olemassa toisiamme varten. Pidät kiinni säännöistä ja …